top of page

HILL ADVISORYN PALVELUT

Muut neuvonantopalvelut

Tarjoamme asiakkaillemme yleisiä neuvonantopalveluita, joko osana suurempaa kokonaisuutta tai räätälöitynä asiakkaan tilanteen mukaisesti. Tarjoamme esimerkiksi neuvonantopalveluita hallitustoiminnan kehittämiseen sekä johdon ja hallituksen raportointiin. 

Hallitustoiminnan kehittäminen

Hyvin toimiva ja yhtiön tarpeiden mukaisesti rakennettu hallitus tuottaa yhtiölle lisäarvoa. Hyvä hallitus toimii johdon tukena ja keskustelukumppanina yhtiön strategian kehittämisessä ja ohjaamisessa, unohtamatta lakisääteisiä ja valvontaan liittyviä tehtäviä. 

Meillä on pitkä kokemus käytännön hallitustyöstä, hallitusten rakentamisesta sekä etenkin pääomasijoittajien käyttämistä hallitusten best practice -toimintatavoista. Autamme asiakkaitamme kehittämään hallitustyötään; oli sitten kyse varsinaisen hallitustyön aloittamisesta tai olemassa olevan hallituksen toimintatapojen ja -mallien kehittämisestä. 

Johdon ja hallituksen raportointi

 

Sisäisen raportoinnin ja sen mittareiden tulisi palvella johtamista sekä pyrkiä mahdollisimman hyvin indikoimaan tilannetta myös eteenpäin, ei ainoastaan todeta mitä on jo tapahtunut. Sisäinen raportointi voi usein olla myös liian hidasta tai raskasta, kun nopeampi ja fokusoituneempi raportointi voisi olla tarkoituksenmukaisempaa. Raportoinnin tulisi myös selkeästi keskittyä niihin mittareihin, jotka todella ovat liiketoiminnan johtamisen kannalta olennaisia. 

Autamme asiakkaitamme kehittämään sisäistä raportointiaan, tunnistamaan juuri heidän liiketoimintansa ja tilanteensa kannalta olennaiset mittarit sekä luomaan käytäntöjä raportoinnin käytöstä yhtiön johdossa.

Ota meihin yhteyttä, kerromme mielellämme lisää!

Tutustu ajankohtaisiin blogiteksteihimme

hill-audit-advisory_nega.png

Trust your figures.

Hill Audit Oy

Tilintarkastusyhteisö

Espoon toimipiste

Keilaranta 16 B (4.krs), 02150 Espoo

puh. +358 40 640 2757

 

 

 

Keuruun toimipiste

Multiantie 1, 42700 Keuruu

puh. +358 50 413 5853

toimisto@hillaudit.fi

  • Hill Audit Twitter
  • Hill Audit Instagram
  • Hill Audit LinkedIn
bottom of page