Hill Audit
Hill Auditille kaksi uutta partneria - KHT Fredrik Bäck ja KHT Petteri Lagus

KHT Fredrik Bäck ja KHT Petteri Lagus on nimitetty Hill Auditin partnereiksi 1.7.2019 alkaen. Fredrik on työskennellyt Hill Auditilla tilintarkastajana vuodesta 2016 ja Petteri tammikuusta 2017 lähtien.
Ennen Hill Auditilla työskentelyä Fredrik toimi tilintarkastajana kansainvälisessä tilintarkastustoimistossa. Hänelle on kertynyt laaja-alaista osaamista eri toimialoilla toimivien yhtiöiden taloushallinnon prosesseista ja liiketoiminnan erityispiirteistä. ”Yksi tärkeimmistä syistä, miksi halusin työskennellä Hill Auditilla, oli mahdollisuus päästä oikeasti vaikuttamaan yrityksen kehittämiseen ja tulevaisuuteen”, kertoo Fredrik.
Petteri työskenteli ennen Hill Auditille siirtymistään Big4-tilintarkastusyhteisössä asiantuntijana. Hänelle on kertynyt vuosien aikana kokemusta niin suurista konserneista kuin aloittavista start up -yrityksistäkin. Yrittäjätaustansa ansiosta Petteri kokee asiakkaiden proaktiivisen konsultoinnin tärkeänä: ”Yrittäjähenkisyys on ollut minulle aina tärkeää ja partneriksi nimittäminen on merkittävä saavutus urallani. Haluan jatkossakin olla mukana kasvattamassa Hill Auditia.”
Hill Auditin toimitusjohtaja Päivi Rönkkö on innoissaan, että yrityksen omistuspohja laajenee ja henkilöstöä saadaan mukaan omistajiksi. ”On hienoa saada Fredrikin ja Petterin kaltaiset loistotyypit osakkaiksi. Molemmat ovat olleet sydämellä mukana kehittämässä Hill Auditia”, Päivi iloitsee ja lisää, ”Toivottavasti saamme tulevaisuudessa osakkaiksi muitakin, kenellä on intoa kehittää yritystä.”
Lämpimät onnittelut Fredrik ja Petteri!