Lokakuussa 2020 puhelimeni soi. Soittaja oli partnerimme Petteri Lagus, joka tarjosi mahdollisuutta lähteä kolmen kuukauden konsultointikeikalle. Hill Auditin yhteistyökumppani Northern Interim Services (NIS) tarvitsi kokeneen tilintarkastajan konsultiksi asiakkaalleen. Vaikka ajatus pöydän toiselle puolelle hyppäämisestä tuntui jännittävältä, vastasin heti kyselyyn myöntävästi. NIS on syksyllä 2019 perustettu asiantuntijayritys, joka tarjoaa taloushallinnon ammattilaisia yrityksille tilapäiseen tarpeeseen sekä konsultointiin.
Ulkopuolisen tuomilla ajatuksilla hyötyä asiakkaalle
Ensimmäinen päivä marraskuuta aloitimme projektin asiakkaalla. Tehtävänäni oli konsultoida asiakasta taloushallinnonasioissa. Päivä alkoi aloituspalaverilla ja tapasin samalla uudet mukavat kollegat. Pääsin myös heti tosi toimiin. Tehtävänämme oli kirjanpidon laadinta ja siihen liittyvä selvitystyö sekä saada kyseisen yhtiön tilinpäätös valmiiksi ensimmäisenä koko konsernissa. Autoimme lisäksi kehittämään taloushallinnonprosessia, jotta työ sujuisi jatkossa mahdollisimman vaivatta ja tehokkaasti.
Huomasin heti aloittaessani, että työ eroaa merkittävästi tilintarkastustyöstä. Tilintarkastajana olen tottunut tarkastamaan tilinpäätöksiä, mutta nyt uudessa tehtävässäni työni keskittyi sen laatimiseen. Tilintarkastustyöstä olen saanut laajan kokemuksen eri yhtiöistä ja eri toimialoilta, joka oli eduksi kehittäessä yhtiön toimintaa ja prosesseja. Uskon, että ulkopuolisen tuomilla ajatuksilla ja näkemyksellä autoimme asiakasta toimimaan näppärämmin ja tehokkaammin.
Työ muodostui pitkälti itsenäisesti hoidettavista sisäisen laskennan asiantuntijatehtävistä sekä tiimityöskentelystä. Työnkuvaani kuului lisäksi myyntireskontran ylläpitäminen sekä taseen ja tuloslaskelman siistiminen. Sain mahdollisuuden kehittää ja luoda taloushallinnon käytäntöjä kasvavassa ja kansainvälisessä yrityksessä. Oli avartavaa nähdä mitä työ on käytännössä toisella puolella pöytää. Tilintarkastajasta Interim Financial Controlleriksi hyppääminen oli myös haastavaa, kun näiden kahden tehtävän ajatusmaalimat ovat hyvin erilaisia ja tehtävissä ratkotaan hyvin erilaisia ongelmia.
Takaisin tilintarkastuksen pariin uusin silmin
Kolmen kuukauden jälkeen oli ilo palata takaisin Hill Auditille. Lyhyessä ajassa oli ehditty saada monia kehitysprojekteja päätökseen, mutta Hillin aurinkoinen ja energinen ilmapiiri oli entisensä. Hetken ajan piti muistutella itselleen olevansa takaisin tilintarkastajan saappaissa, mutta pian homma sujuikin entiseen malliin. Tilintarkastustyö tuntui jopa mutkattomammalta kuin ennen. Konsultointikeikan myötä sain laajennettua käsitystäni kirjanpidosta. Tästä tunteesta on hyvä pitää kiinni, sillä tilintarkastajan toimiminen vaatii kykyä oppia jatkuvasti uutta.
Koko kokemus NIS:lla oli huikea ja kehittävä! Toivoisin, että kaikki uskaltaisivat välillä ottaa askeleen oman mukavuusalueen ulkopuolelle ja kokeilla jotain uutta. Kiitos tästä kokemuksesta kuuluu myös työnantajalleni Hill Auditille. Ilman työnantajan joustavuutta ei kokemus olisi ollut mahdollinen.
Comentários